Moi!
Joulu ja uusivuosi oli ja meni, ja nyt elelemmekin jo vuotta 2017. Viime vuosi meni todella nopeasti ja vaikka se olikin aika kauhea omalta ja koko maailman osalta, oli siinä silti hyvätkin puolensa, ainakin nukkeilun saralla jos ei muuten. Sain esimerkiksi paljon uusia ystäviä, joka olikin yksi viime vuoden parhaista asioista! ♥
Tällä kertaa postaukseni on hieman erilainen kuin yleensä. Kuten moni onkin varmasti huomannut, en ole julkaissut kuvatarinaa pitkiin aikoihin. Tarina kyllä edelleen inspiroi minua, mutta olen tullut aina vain vakuuttuneemmaksi siitä, että kuvatarinoiden kuvaaminen ei ole minun juttuni. Alunperin jännitin tarinani julkaisua pelkkänä tekstinä, mutta nyt kun viimeaikoina moni muukin on tehnyt sitä ja saanut hyvää palautetta, päätin itsekin koettaa!
Tämä kyseinen osa on filleriosa, johon en edes vaivautut ottamaan kuvituskuvia. Tulevissa tarinoissa niitä kuitenkin tulee olemaan, ei huolta! Kokeilen nyt ainakin jonkin aikaa tarinoiden julkaisua vain tekstinä höystettynä parilla kuvalla, saa nähdä mitä tästä tulee. Huomioikaa myös, etten todellakaan ole mikään mestarikirjoittaja, ja tekstissäni saattaa olla paljon tönkköyksiä ja virheitä (joista osan usein tiedostan itse). Varsinkin tämä osa on kirjoitettu hyvin nopeasti, joten saattaa olla hieman hutiloitu eikä pituuttakaan ole kauheasti. Tarinoiden laatu kuitenkin luultavasti paranee, mitä pidemmällä tätä kirjoitan!
Sen pidemmittä puheitta päästänkin teidät tarinan pariin. Jättäkää toki kommenttia, olisi kiva tietää mielipiteitä tälläisestä tavasta julkaista tarinaa!
Osa 4 : Kohtaaminen
Lyrette luki hajamielisenä yhtä niistä monista paksuista kirjoista, joita hän oli hankkinut saadakseen lisää tietoa tästä oudosta maailmasta, jossa hän tätä nykyä puoliksi eli. Hän oli saanut tietää kaikesta siitä vasta vähän aikaa sitten, toisista ulottuvuuksista ja yliluonnollisista olennoista. Se oli silloin ja oli edelleen hänelle iso asia sulatella, sillä hän ei koskaan ollut uskonut taikuuten, ei edes pienenä lapsena. Kaikki oli kuitenkin muuttunut joitakin kuukausia sitten, kun hän oli herännyt verisen lumen keskeltä, vailla kunnon muistoja ja ääneen joka oli kuulunut hänen sisältään. Sittemmin muistot olivat tosin alkaneet pikkuhiljaa palailemaan, muttei Lyrette vieläkään muistanut kunnolla, miten oli päätynyt verilammikkoon tai mitä hänen vanhemmilleen oli tapahtunut. Ääni pään sisässä oli kuitenkin vielä sitä isompi ongelma; nähtävästi Lyreten sisällä oli toisen henkilön sielu, henkilön nimeltä Valkyrie Lantern. Joskus Valkyrie oli pitkiä aikoja täysin hiljaa, jolloin Lyrette alkoi jo uskoa vain kuvitelleensa kaiken ja tulleensa hulluksi. Kun taas joskus Lyrette ei edes pystynyt vuorokausiin nukkumaan Valkyrien jatkuvan selityksen takia. Vaikka Valkyrie oli kertonut toisista ulottuvuuksista ja magiasta, ei hän ollut suostunut kertomaan paljoa itsestään, saati sitten siitä miten hänen sielunsa oli joutunut Lyretten ruumiiseen. Ehkä Valkyrie ei tiennyt sitä itsekään. Joka tapauksessa, juuri nyt oli tärkeää löytää keino Valkyrien vapauttamiseen, sillä silloin Lyrette voisi rauhassa uskotella kaiken olleen vain unta ja keskittyä vanhempiensa löytämiseen.
Lyrette huokaisi ja sulki vanhan, paksun kirjan käsissään. Sen kannet olivat kuluneet ja tuntuivat karheilta, kuten jokaisen muunkin hänen hankkimansa kirjan. Lyrette jätti kirjan maahan ja nousi vaivalloisesti ylös lattialta. Hänellä oli jano, joten hänen pitäisi pujotella horjuvien kirjavuorien välistä keittiöön. Tai niin hänen oli tarkoitus tehdä, kunnes eteisestä alkoi kuulumaan melua- joku koputti oveen. Lyrette säpsähti ja suorastaan jäätyi paikoilleen. Hänellä ei ollut ystäviä saati sitten mitään hajua sukulaisistaan, jos hänellä edes oli sellaisia. Kuka ihme ovella voisi olla? Jehovan todistaja, ehkäpä? Tuskin, ei hänen hulluksi muuttuneessa maailmassaan voisi olla mitään niin normaalia. Luultavasti joku tai jokin uhkaisi hänen henkeään tai hän saisi tietää vielä lisää outoja faktoja maailmasta, joka oli aina ollut Lyreten nenän edessä, mutta jota hän ei koskaan ollut nähnyt.
"Mitä sinä, siinä seisot, menisit nyt hyvä ihminen avaamaan oven!" Kuului turhautunut ääni Lyreten pään sisältä. Valkyrie oli siis viimeinkin päättänyt lopettaa hiljaiselonsa ja Lyrette oli tästä jopa helpottunut, vaikkei aikonutkaan myöntää sitä. Joskus jatkuva yksinäisyys vain oli liikaa, eikä Valkyrien kanssa kommunikointi vaatinut asunnosta poistumista.
"Joo, menossa ollaan.." Lyrette mutisi hiljaa vastauksen ja lähti pujottelemaan kirjojen välistä ovelle, jolle koputettiin edelleen.
Kun Lyrette pääsi viimeinkin ovelle, sille koputettiin yhä vain epätoivoisemmin. Lyrette tunsi hengityksensä kiihtyvän, muttei hän saisi joutua paniikkiin, ei varsinkaan silloin jos oven takana odottaisi jokin oikeasti vaarallinen. Hän veti syvään henkeä ja keräsi rohkeutta oven avaamiseen, jonka jälkeen raotti sitä vain hieman. Yllätyksekseen hän kohtasi nuoren, luultavasti Lyretteä itseään nuoremman tytön uupuneet, vihreät silmät jotka olivat hieman punertavat itkemisestä. Hämmentyneenä Lyrette avasi ovea enemmän nähdäkseen tytön kunnolla, ja huomasi hänen likaiset vaatteensa ja ruhjeet ympäri tuon kehoa. Tytön iho oli kalpea, eikä lihaa näyttänyt todellakaan olevan tarpeeksi selkeästi näkyvien luiden ympärillä.
"A..pu..a..." Tyttö sanoi heikolla äänellä, joka kuulosti miltei kuiskaukselta ja murtui viimeisen tavun kohdalla. Lyrette ei tosin ehtinyt vastata tähän mitään, kun huomasikin jo tytön pyörtyneen ja kaatuvan eteenpäin. Lyrette säikähti ja otti tytön vastaan, jottei tämä löisi päätään kovaan lattiaan. Tosin siinä samassa Lyreten melkein onnistui kaatua itsekin, jolle Valkyrie tirskahteli ivallisena. Lyrette luhistui maahan polvilleen ja yritti saada tytöstä kunnollisen otteen. Hän piteli tyttöä hennoilla käsivarsillaan, ja säpsähti tuntiessaan kylkiluut ohuehkon paidan läpi. Tyttö ei ollut selvästi hetkeen syönyt tai nukkunut katto päänsä päällä, olikohan kyseessä kenties katulapsi? Entä jos hän vain esitti pyörtynyttä, jotta Lyreten kääntäessä katseensa hän voisi kolkata tämän ja ryöstää tämän? ...Ei, tuskin. Lyrette vain ajatteli taas liikaa, hän ei ollut ollut oma itsensä enää hetkeen. Mikään ei tuntunut enää selkeältä ja hän ei enää osannut ajatella mistään yksinkertaisesti. Lyrette ei pitänyt tästä muutoksesta, hän oli aina ollut järkevä eikä halunnut sen muuttuvan. Huokaus, jälleen kerran. Nähtävästi pitäisi odottaa tuntemattoman tytön heräämistä, toivottavasti siinä ei menisi kauaa.
"Onnistuit taas hankkimaan itsellesi uuden ongelman, pfft, hyvää työtä. Alat olla tässä jo mestari." Kuului ilkkuva ääni Lyreten pään sisältä.
"Minä tiedän. Mutta pohjalta on suunta vain ylöspäin, eikös?" Lyrette vastasi väsyneenä, naurahtaen ontosti.
Voi, kunpa se olisikin niin.
